Seminaari 16. tammikuuta 2019 klo 13–15, Tiedekulma, Helsinki
Business-as-usual ei ole enää politiikassa mahdollinen. Suomen tuleva hallitus kohtaa moninaisia viheliäisiä murroksia, joiden taustalla on ilmastonmuutoksen hillintä ja sen vaikutuksiin sopeutuminen.
Päästöjen ripeä vähentäminen vaatii järjestelmätason muutosta yhteiskunnan kaikilla sektoreilla. Miten ilmastotavoitteet vaikuttavat turvallisuuteen, teollisuusrakenteisiin, yhdyskuntasuunnitteluun, työllisyyteen, vähätuloisten ostovoimaan ja maaseudun ja kaupungin suhteisiin? Miten pidetään huolta, että Suomi kestää lisääntyvät sään ääri-ilmiöt ja elinkeinomahdollisuuksien heikkenemisen maailmalla?
Nämä ja muut kysymykset vaativat monialaista tietoa ja päätöksentekoa sekä monien toimijoiden yhteistyötä epävarmassa tilanteessa. Viheliäiset murrokset haastavat poliittisen järjestelmän.
WISE-hankkeen tutkijat ovat selvittäneet, miten Suomen aineellinen ja aineeton infrastruktuuri on varautunut erilaisiin ekososiaalisiin murroksiin. Seminaarissa kuulemme ensin tutkijoiden tiiviit alustukset Suomea koettelevista murroksista ja löydetyistä sietokyvyn aukoista. Alustusten jälkeen tutkijat keskustelevat eduskuntavaaliehdokkaiden kanssa miten yhteiskunnan resilienssiä voidaan kehittää.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy, tervetuloa!
Ohjelma:
13.00 Professori Janne I. Hukkinen (HY): Viheliäiset murrokset ovat täällä (WISE-hankkeen lyhyt esittely)
13.10 Professori Markku Wilenius (TuY): Mikä oikeastaan tekee yhteiskunnallisista ongelmista tulevaisuudessa entistä viheliäisempiä?
13.20 VTT Mikko J. Virtanen (TaY): Viheliäiset ongelmat haastavat varautumisen ja kriiseihin reagoimisen käytännöt
13.30 VTT Emma Hakala (BIOS): Ympäristönmuutos turvallisuuskysymyksenä
13.40 KTT Paavo Järvensivu (BIOS): Talous on viheliäisempi kuin miltä se VM:n laskelmissa näyttää
13.50-15.00 Keskustelua tutkijoiden ja eduskuntavaaliehdokkaiden kesken: Atte Harjanne (Vihreät), Eveliina Heinäluoma (SDP), Atte Kaleva (Kokoomus), Mai Kivelä (Vasemmisto)