Ilmastonmuutokseen ja muihin yhteiskunnallis-ympäristöllisiin uhkiin varautuminen hahmottuu alan asiantuntijoiden näkemyksissä kolmenlaiseksi: valmiudeksi, ennakoinniksi ja tuntemattoman tutkimiseksi. Eriasteiset uhat, niiden epävarmuus ja tarve varautua useilla eri tahoilla johtavat toisistaan eroaviin mutta tiiviisti yhteen kytkeytyneisiin varautumisen muotoihin.
WISE-hankkeessa on vuosina 2018–2019 tehty yhteensä 48 asiantuntijahaastattelua, joiden tarkoituksena on ollut kartoittaa viheliäisiin yhteiskunnallis-ympäristöllisiin ongelmiin varautumisen resilienssiaukkoja. Konsortion eri ryhmien tekemät haastattelut muodostavat kokonaisuuden, joka rakentaa erilaisista näkemyksistä empiirisen, monipuolisen kuvan siitä, mitä kaikkea yhteiskunnallisympäristöllisiin uhkiin varautuminen tarkoittaa.
Haastatellut asiantuntijat toimivat erilaisissa yhteiskunnallis-ympäristöllisiin uhkiin ja varautumiseen liittyvissä organisaatioissa. He ovat esimerkiksi valtionhallinnon virkahenkilöitä, kuntien viranomaisia, ekopalveluita tarjoavien yritysten asiantuntijoita, sähköverkkoyhtiöiden johtajia, pelastuslaitosten asiantuntijoita, meriliikenteen ohjauksen ja talvimerenkulun asiantuntijoita, puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen henkilökuntaa, Suomen ympäristökeskuksen asiantuntijoita, tutkijoita, kaupungin poliitikkoja, talousennusteiden laatijoita ja kansantalouden tilinpidon asiantuntijoita. Yksien työtehtävät kytkeytyvät jokapäiväisten toimintojen toteuttamiseen, toisten rajatun aiheen tietotyöhön ja suunnitteluun ja kolmansien tutkimus- ja ennakointitehtäviin. Haastatteluissa käsiteltävät uhat vaihtelevat esimerkiksi kauppahuoltovarmuudesta vanhusten selviytymiseen, talousveden saastumiseen, sään ääri-ilmiöihin ja sähkökatkoihin.
Haastatteluja yhdistää uhkien ja niiden synnyttämän toiminnan käsittely. Asiantuntijat kertovat esimerkiksi siitä, millaisia uhkia he tunnistavat, mitkä uhat ovat heidän työssään keskeisimpiä, minkälaisia nämä uhat ovat ja miten ongelma- tai hätätilanteessa toimitaan. Lähes kaikissa haastatteluissa keskustellaan rajatummin myös ympäristöön tai ilmastoon liittyvistä uhista. Niissäkin, joissa näistä ei suoraan ole kysytty, haastattelijan kuvaus haastattelun tarkoituksesta tuo yhteiskunnallis-ympäristölliset uhat keskustelun laajaksi kehykseksi.
Varautumisen kolme kerrosta
Aineistoa lukiessa kuva uhkiin varautumisesta ja niiden äärellä toimimisesta vaikuttaa hämmentävältä: varautumisesta keskustellaan monin eri tavoin, ja nämä tavat sekoittuvat keskenään. Selkeyttääkseni sitä, mitä puhe yhteiskunnallis-ympäristöllisiin uhkiin varautumisesta konkreettisesti sisältää, järjestin aineiston erilaisten uhkien vakavuusasteen sekä varmuuden ja epävarmuuden vaihtelujen mukaisesti kolmeksi tyypilliseksi varautumisen muodoksi. Nimitän näitä muotoja tässä varautumisen kerroksiksi. Kokonaisuutena kerrokset kytkeytyvät yhteen ja täydentävät toisiaan.
Operationaalisen toiminnan ja valmiuden kerroksen muodostavat sellaiset varautumisen toiminnot, joissa varaudutaan normaalina osana asioiden kulkuna näyttäytyviin uhkiin. On tavallista, että vuodessa on keskimäärin tietty määrä myrskyjä, että lunta täytyy aurata kulkuväyliltä tai että laivat tarvitsevat navigointiapua. Näitä häiriöitä varten katsotaan varaudutun melko aukottomasti, ja niiden hallinta saattaa olla koko organisaation toiminnan tarkoitus. Tällaisia jokapäiväisiä, tunnettuja ja helposti hoidettavissa olevia häiriöitä kuvailevat tavanomaisimmin lähimpänä käytännönläheisiä työtehtäviä olevat asiantuntijat. Puhuessaan varautumisesta he kertovat usein lähitulevaisuudessa tai häiriön hetkellä tapahtuvista konkreettisista toimista eli valmistautumisesta. Esimerkiksi tieto lähestyvästä myrskystä johtaa siihen, että sähköverkkoyhtiö pyytää lisätyöntekijöitä valmistautumaan työhön lähtöön ja tankkaa korjausajoneuvojen polttoainetankit valmiiksi.
Suunnittelun ja ennaltaehkäisyn kerroksen puolestaan muodostavat toimet, joilla pyritään estämään uhkien toteutuminen tai minimoimaan niiden synnyttämät haitat. Varautumisen kohteena näyttäytyvät sellaiset häiriöt, jotka poikkeavat asioiden tavanomaisesta kulusta mutta ovat kuitenkin hallittavissa. Esimerkiksi paikallinen veden saastuminen tai laaja sähkökatko keskeyttävät tavallisen toiminnan mutta eivät ole varsinaisia kriisejä, sillä korjausresurssit saadaan skaalattua niihin sopiviksi. Tällaiset häiriöt ovat hälyttäviä, mutta koska niitä osataan odottaa, niihin voidaan varautua ennakoiden selvitysten, suunnittelun, tiedon välittämisen ja kouluttamisen avulla. Lisäksi nämä ongelmat ovat usein maantieteellisesti ja ajallisesti selvärajaisia. Suunnittelun ja ennaltaehkäisyn kerros ilmenee tavanomaisimmin paikallisen tai alueellisen tason tietotyötä tekevien asiantuntijoiden näkökulmissa.
Sekä operationaalisen toiminnan ja valmiuden että suunnittelun ja ennaltaehkäisyn kerrosten näkökulmat keskittyvät siis tunnettuihin uhkiin. Haastateltavat saattavat sivulauseessa tunnistaa myös ennenkuulumattomampien ja yllättävämpien uhkien mahdollisuuden, mutta toimet keskitetään käytännön syihin vedoten siihen, mikä koetaan todennäköiseksi ja varautumisen vaivan arvoiseksi. Yhtäältä varautumisen kerrotaan olevan hyvällä tasolla, ja toisaalta todetaan, että kaikkeen ei voida varautua. Yllättävyyttä ja epävarmuutta ei suljeta suoraan ulos, mutta käytännössä resurssit ja välineet ohjaavat keskittymään tunnettuihin uhkiin.
Tunnettujen ja hallittavissa olevien häiriöiden ohella haastateltavat kuitenkin tunnistavat ja kuvailevat sellaisia uhkia, joihin vastaamiseksi ei suoraan tiedetä keinoja. He puhuvat esimerkiksi ilmastonmuutoksesta, pitkittyvistä äärimmäisistä sääolosuhteista ja infrastruktuurin laajoista toimimattomuuksista sekä useista samanaikaisesti tapahtuvista häiriöistä. Yhteiskuntien keskinäisriippuvuudet, ongelmien synnyttämät ketjureaktiot ja yllätykselliset tapahtumat voivat johtaa myös laajempiin kriiseihin, jotka eivät enää olisi hallinnassa. Tuntemattoman tutkimisen ja resilienssin rakentamisen kerroksessa nämä aiemmassa kahdessa kerroksessa ulossuljetut tuntemattomat ja vaikeat uhat kohdataan. Niitä ei suljeta ennakoimattomuuden vuoksi pois niiden asioiden joukosta, joita on käytännössä mahdollista ja tarpeellista tarkastella, vaan niitä tarkastellaan tunnustellen ja niitä kohden pyritään rakentamaan kattavan varautumisen strategioita. Varautumisen kohteiksi muodostuvat tällöin mahdolliset keskinäisriippuvuuksien ja ketjureaktioiden vaikutuksista syntyvät laajat ja monitahoiset kriisitilanteet sekä tuntemattomat ja ennustamattomat, yllätykselliset uhat. Tällainen tarkastelu on yleisintä politiikkaa ja laaja-alaisia strategioita rakentavien asiantuntijoiden haastatteluissa.
Lopuksi: kaikkialla oleva varautuminen
Vaikka varautumisen kerrokset voidaan uhkien ominaisuuksia ja epävarmuuden käsittelyä tarkastelemalla erottaa toisistaan, ne ovat aineistossa ennen kaikkea yhteydessä toisiinsa. Valmiutta täytyy suunnitella, ja hyvin suunniteltu valmius on uhkien ja niiden seurausten ennaltaehkäisyä. Käytännönläheiset asiantuntijat tuskin osaisivat arvioida kohdattavien uhkien todennäköisyyttä ilman tuntemattoman tutkimista. Lopuksi vielä joitain yleisiä huomioita.
Uhkien todennäköiseksi kokemisella on keskeinen merkitys sille, miten niihin varaudutaan. Tätä todennäköisyyttä kuvataan aineistossa niin, että sen nähdään syntyvän rajallisesti toimivien riskiarvioiden ja omakohtaisten kokemusten kautta. Uhka tulee todennäköiseksi silloin, kun se lähestyy tai koskettaa omaa tai organisaation elämää.
Varautuminen vaikuttaa sopeutumiselta silloin, kun kyseinen uhka on lävistänyt kaikki varautumisen kerrokset tuntemattoman tutkimisesta suunnitelmalliseen ennaltaehkäisyyn ja rutiininomaisesti toteutettaviin valmiustoimiin. Samalla mikään varautumisen kerros ei yksistään turvaa uhilta.
Lopulta aineisto osoittaa selvästi, että kaikkeen ei voida olla yksityiskohtaisesti varautuneita. Vaikeimpiin, yllättäviin ja ennustamattomiin uhkiin päädyttäessä keskustelu palaa aina valmiuteen: kaikkea ei voida koskaan tietää, joten päivittäisessä toiminnassa täytyy olla jossain määrin valmiudessa mihin vain.
Tämän aineiston valossa yhteiskunnallis-ympäristöllisiin uhkiin varautumisesta puhutaan kokonaisuutena, joka ei ole selvärajaisena olemassa. Kokonaiskuvan huomioimista kuitenkin vaaditaan useilla tahoilla pitkän aikavälin yhteiskunnallisten strategioiden teosta tiedon rakentamiseen, yksittäisten palveluntuottajien toimintaan ja yksilöiden kriisinkestävyyteen. Uhkiin varautumisen edellytyksinä korostuvat niiden todennäköisiksi kokeminen, niiden kokonaisvaltaisesti toiminnan osiksi sitominen sekä yhteiskunnan yksittäisten osien toiminnan optimointi. Lopulta varautumisen hallitseminen yhtenä kokonaisuutena osoittautuu mahdottomaksi.